Pääkirjoitus

Hämeen Jussi Kökkö tyytyväisenä eläkkeelle

PETRI GÖRMAN
ELÄKKEELLE. Hämeen kokoomuksen toiminnanjohtajan Jussi Kökön pitkä ura järjestötyössä päättyy maaliskuun lopussa. Mies viettää aprillipäivänä ensimmäistä eläkepäiväänsä.
Kipinä politiikkaan syttyi asepalveluksen aikana Hämeenlinnan Parolannummella vuonna 1967.
– Armeijan jälkeen herättelin Viialan kokoomusnuoret henkiin. Sen jälkeen opiskelijapolitiikka Tampereen yliopistolla vei miehen mukanaan
Hämeen Kokoomuksen toiminnanjohtajaksi Kökkö valittiin vuonna 1986.
– Ensimmäinen tehtäväni oli hoitaa ehdokasasettelu vuoden 1987 eduskuntavaaleihin, Kökkö muistelee.
Eduskuntavaalit vuonna 1987 olivat kokoomuksen tähtihetki Hämeessä.
– Puolueen suhteellinen kannatus oli 30,4 prosenttia äänistä ja se sai alueelta kuusi kansanedustajaa läpi. Se oli upea alku uudelle toiminnanjohtajalle.
Kökön mukaan politiikassa menestymisen lääkkeet ovat ikuiset.
– Joka päivä ihmisten luottamus on lunastettava. Puoleen imagon on oltava ennustettava, lämmin ja rehellinen. Puolue menestyy, jos ihmiset voivat samaistua siihen.
Jyrki Kataisen kausi on ollut menestys siksi, että puheenjohtaja on antanut kasvot puolueelleen.
– Kyllä äänestäjä aistii, miten nöyrää, vastuullista ja vilpitöntä politiikka parhaimmillaan on. Asenne politiikan tekemiseen ratkaisee paljon.
Vaalipiirin
suosituin puolue
Päijät- ja Kanta-Hämeen maakunnista muodostui uusi Hämeen vaalipiiri kymmenen vuotta sitten.
– Kokoomukselle tämä on ollut positiivinen muutos. Vaalipiirin itäosissa olemme nousseet keskustan ohi.
Artjärven ja Orimattilan mukaan tulo Uudeltamaalta on vahvistanut kokoomusta erityisesti kuntavaaleissa.
– Puolueemme saavutti suurimman puolueen aseman viime kunnallisvaaleissa. Ehdokasasettelumme onnistui erinomaisesti ja se toi meille vaalivoiton. Kokoomuksella oli Hämeen vaalipiirissä 115 ehdokasta enemmän kuin demareilla.
Parhaillaan on menossa vuoden 2011 eduskuntavaalien ehdokasasettelu.
– Nyt on löydettävä oikeat ehdokkaat kovalla työllä ja nöyryydellä.
Vaalityössä uskottavalla kampanjalla on suuri merkitys.
– Vaalikampanjan perimmäinen tarkoitus on aina aktivoida ihmisiä äänestämään. Silloin puolue menestyy, kun kampanja erottuu muista. Vaalikampanjointi on siis aina ihmisten herättelyä, Kökkö analysoi.
Aikaa perheelle
Jussi Kökkö myöntää olevansa ihmistyyppiä, joka heittäytyy helposti asioiden vietäväksi.
– Siitä olen ylpeä, että vaimo Marja on jaksanut jo 32 vuotta rinnallani. Olen ollut koko ajan mukana puolueen järjestötyössä ja tämä työ syö aikaa ja voimavaroja. Perheelle minulla on ollut liian vähän aikaa vuosien varrella, Kökkö myöntää
Tähän asiaan on kuitenkin nyt tulossa muutos, kun mies jää eläkkeelle.
– Tampereen taakse itse rakennettu mökki on jo käyttökunnossa Siellä on tarkoitus viettää perheen kanssa mahdollisimman paljon aikaa kalastellen ja muuta pientä puuhastellen.

Hämeen piiritoimistossa on avoimet ovet pe 26.3. klo 10 –16. Tarjotaan keittoa, kahvia, kakkua ja keskusteluja.