Kokoomuksen piirijärjestökentässä on tapahtumassa pitkään odotettu liikahdus. Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaan, seuraaviin eduskuntavaaleihin starttaa Kymen vaalipiiristä yksi piirijärjestö, kun Kymenlaakson Kokoomus ja Etelä-Karjalan Kokoomus yhdistyvät ensi vuoden alusta.
Käytännön työ liikahti eteenpäin jo toukokuun alusta, kun Kymenlaakson piirin toiminnanjohtaja Seppo Rintamo ryhtyi hoitamaan myös Etelä-Karjalan toiminnanjohtajuutta Pia Rantasen siirryttyä tätä ennen muihin tehtäviin.
Syksyllä järjestetään yhteinen kokous, jossa puntaroidaan monia käytännön asioita, kuten esimerkiksi yhteisen piirihallituksen koostumusta, piirijärjestön nimeä sekä piiritoimiston sijaintipaikkaa.
Tällä hetkellä vahvoja nimiehdokkaita ovat Kymin Karjalan, Kymen Karjalan ja Kymi Karjalan Kokoomus. Näillä näkymin piiritoimisto tulisi säilymään Kouvolassa.
– Kun olemme samassa vaalipiirissä ja vaalityömme on ollut yhteistä, helpottaisi se, jos olisimme hallinnollisestikin samaa piiriä, katsoo Kymenlaakson Kokoomuksen puheenjohtaja Tuula Mäkitalo.
Etelä-Karjalakin nyt
avoimesti mukana
Myös Etelä-Karjalan Kokoomuksessa suhtaudutaan yhdistymiseen nyt myönteisesti, kun aikoinaan yhdistymispuheet tyrehtyivät pienemmän järjestön pelkoon jäädä isomman jalkoihin. Etelä-Karjalan Kokoomukseen kuuluu runsaat 800 jäsentä, kun Kymenlaakson Kokoomukseen noin 1 500.
– Olemme reippaasti ja avoimesti mukana. On ihan järkevää, että vaalipiirin alueella toimii vain yksi piirijärjestö. Tämä tuo lisää tehokkuutta ja voimakkaamman piiritoimiston edut vaalityöhön. Maakunnalliseen identiteettiimme yhdistyminen ei vaikuta, katsoo Etelä-Karjalan Kokoomuksen puheenjohtaja Heikki Järvenpää.
Piirijärjestöt saavat puolueelta avustusta suhteessa jäsenmäärään, mutta olemassa on myös muita kriteereitä liittyen esimerkiksi toiminnan tarkoituksenmukaisuuteen. Puolueen intresseissä on ollut jo pitkään, että kussakin vaalipiirissä toimisi vain yksi kokoomuksen piirijärjestö.
– Kyllähän tämä järkevöittäisi toimintaa, vaalikampanjointia ja ehdokasasettelua esimerkiksi eduskuntavaaleissa, kun ei olisi kahta järjestöä, jotka miettivät saman vaalipiirin alueella omia ehdokkaitaan. Äänestäjille kun tällä ei ole merkitystä, huomauttaa kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
Kainuulla
turvanaan säätiö
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kokoomusjärjestöt ovat näillä näkymin jäämässä kuitenkin ennalleen.
– Viimeiseen viiteen vuoteen ei yhdistymisestä ole käyty keskustelua. Olemme hyvässä yhteishengessä pystyneet sopimaan esimerkiksi eduskuntavaalien ehdokasasetteluista ja eurovaalien alla teimme yhteisen vaalilehdenkin, kertoo Kainuun Kokoomuksen puheenjohtaja Hannu Juntunen.
Kainuun Kokoomukseen kuuluu parisensataa jäsentä. Pienen järjestön tähän saakka jatkunut taival on käytännössä perustunut Kokoomuksen Kainuun Säätiön rahoitukseen. Säätiön tuella katetaan Juntusen mukaan tällä hetkellä ”lähes sataprosenttisesti” käytännön työhön, työntekijän palkkaukseen ja toimitiloihin liittyvät kulut.
Myöskään Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksessa ei koeta tarvetta yhdistymiseen:
– Välimatkat olisivat varsin pitkät, kun ottaa huomioon vaalipiirin koon, huomauttaa puheenjohtaja Tomi Kaismo.
Järjestöön kuuluu parisentuhatta jäsentä. Mitä tulee henkilöstöresursseihin, yhteistyötä on tehty tiiviisti Oulun kunnallisjärjestön kanssa. (SS)
Etelä-Karjala
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Pohjois-Pohjanmaa