Mediatiedot Tulosta Sähköposti
Hyvä mainosympäristö.

Nykypäivä on hyvä kanava tavoittaa maksukykyinen ja laadukas lukijakunta. Nykypäivä on perjantaisin ilmestyvä tabloid-kokoinen sanomalehti ja kokoomuksen pää-äänenkannattaja. Vuodessa ilmestyy 48 numeroa.

Nykypäivän lukijakunnassa korostuvat erityisesti korkeasti koulutetut, ylemmät toimihenkilöt ja johtotehtävissä toimivat hyvätuloiset ja aktiiviset kansalaiset.

Lehden lukijat ovat kulttuurin, matkustamisen sekä laatutuotteiden ja palvelujen suurkuluttajia. Ilmoituseuroille saa hyvän vastineen markkinoimalla Nykypäivässä esimerkiksi laatuautoja, arvokoruja ja -kelloja, erilaisia hyväntekeväisyys-, kulttuuri- ja matkailupalveluja sekä arvoasumiseen ja rahoitukseen liittyviä tuotteita. Ilmoittajamme ovat todenneet myös, että lukijoille räätälöidyt mainokset toimivat Nykypäivässä erityisen hyvin.

Nykypäivässä ilmoitukset huomataan tehokkaasti keskimääräistä vähäisemmän muun mediahälyn ansiosta.

Mediakortti vuodelle 2013

Uudistuneet Nykypäivä ja Verkkouutiset ovat hyviä kanavia tavoittaa maksukykyinen ja laadukas lukijakunta. Nykypäivä on perjantaisin 47 kertaa vuodessa ilmestyvä tabloid-kokoinen sanomalehti ja kokoomuksen pää-äänenkannattaja. Nykypäivää ja Verkkouutisia tekee sama toimitus ja niiden kustantaja on Kansalliskustannus Oy.

Nykypäivän lukijakunnassa korostuvat erityisesti korkeasti koulutetut, ylemmät toimihenkilöt ja johtotehtävissä toimivat hyvätuloiset ja aktiiviset kansalaiset.   

Lehden lukijat ovat kulttuurin, matkustamisen sekä laatutuotteiden ja palvelujen suurkuluttajia.    Ilmoituseuroille saa hyvän vastineen markkinoimalla Nykypäivässä ja Verkkouutisten sivuilla esimerkiksi laatuautoja, arvokoruja ja -kelloja, erilaisia hyväntekeväisyys-, kulttuuri- ja matkailupalveluja sekä arvoasumiseen ja rahoitukseen liittyviä tuotteita. Ilmoittajamme ovat todenneet myös, että lukijoille räätälöidyt mainokset toimivat Nykypäivässä erityisen hyvin.

Verkkouutiset on erinomainen netti-ilmoituskumppani Nykypäivälle, sillä se täydentää hyvin Nykypäivän profiilin mukaisten kuluttajien tavoittavuutta. Verkkosivujen kävijät ovat profiililtaan pääosin samanlaisia kuin Nykypäivän lukijat, mutta nuorempia. Verkkouutisten kävijät ovat hyvin uskollisia, sillä lähes puolet heistä vierailee sivuillamme vähintään kerran päivässä (InterQuest marraskuu 2011).

Nykypäivässä ja Verkkouutisten sivuilla ilmoitukset huomataan tehokkaasti keskimääräistä vähäisemmän muun mediahälyn ansiosta.