Hallitusyhteistyö koetuksella

Hallituksen lujuutta on mittailtu useammassakin kysymyksessä. Kriisistä ei ole ollut kyse, turhautumisesta ehkä hivenen.
Keskusta sortui jonkinlaisen työtapaturmaan venkoillessaan perustuslakia tarkistaneen Taxellin komitean linjauksista, jotka koskivat kriisinhallintajoukkojen lähettämistä.
Pääministeri Matti Vanhanen ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli allekirjoittivat Taxellin komitean mietinnön, mutta eivät näyttäneet tunnistavan sen koko sisältöä.
Kokoomus puolustaa perustuslakiuudistuksen kautta eurooppalaista parlamentarismia, jonka mukaan tasavallan presidentin rooli EU-asioissa pienenee ja pääministerin kasvaa. Siinä tarkoituksessa kokoomus myös allekirjoitti saman asiakirjan.
Kriisinhallintaa hoidetaan vastaisuudessa yhä enemmän yhteistyönä EU:ssa. Siksi vaatimukset ”kolmen lukon” -mallista eli, että päätös lähettää kriisinhallintajoukkoja vaatii tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan suostumuksen, oli hämmentävä.
Taxellin komitean mukaan presidentin ja valtioneuvoston ollessa erimielisiä, valtioneuvoston kanta voittaa, jos eduskunta sitä tukee. Ei kokoomuskaan lähettäisi sotilaita ulkomaille hengenvaaraan ilman laajaa yhteisymmärrystä ja selustatukea. 
Perustuslain uudistaminen on vaikeata, mutta nyt se oli vaarassa romuttua kokonaan, kunnes keskusta ja kokoomus löysivät yhteisymmärryksen kriisinhallintakiistasta torstaina illansuussa. Mietinnön lakiesitystä ei muuteta.
Myös vireillä oleva ydinvoimapäätös mitannee hallituksen yhteistyökykyä.
Tuoreimpana vielä Yleisradion uudistamista koskeva päätös, josta tosin sosiaalidemokraatit osin irtautuivat.
Vaikka Ylen hallinnon uudistamisesta päästiin hallitusryhmien kesken viime viikolla sopuun, kokonaisuudistukseen ei kuitenkaan löydy riittävää parlamentaarista tukea. Siksi viestintäministeri siirsi kokoomuksen ministeriryhmän tukemana uudistuksen seuraaviin hallitusneuvotteluihin.