EERO ILONIEMI
POTKITUT. Filosofi-kirjailija Albert Camus’n tunnetuin romaani Sivullinen kuvaa nuorta siirtomaavirkailijaa, joka elää näennäisesti tunneköyhää elämää. Vuonna 1942 julkaistua teosta on pidetty milloin toisen maailmasodan moraalittomuuden vertauskuvana, milloin kuvauksena ranskalaisten ahdingosta, kun he joutuivat sivusta seuraamaan Englannin ja Yhdysvaltojen eeppistä taistelua Natsi-Saksan symboloimaa pahaa vastaan.
Mutta kirjoittiko Camus Sivullisen, koska hän oli jalkapallomaalivahti?
– Kaiken, minkä tiedän moraalista ja velvollisuudesta olen velkaa jalkapallolle, hän tunnusti.
Maalivahti on pelin aito sivullinen. Osa joukkuetta, mutta lähes aina siitä erillään.
Tämä kysymys herää luettaessa Soccer and Philosophy -kirjaa. Jalkapallon vaikutuksista yksilöön (Nick Hornby, Hornankattila / Fever Pitch) ja yhteiskuntaan (Simon Kuper, Matka pallon ympäri) on kirjoitettu runsaasti, mutta pelin herättämien ajatusten analysoiminen on harvinaisempaa.
Se on ymmärrettävää, sillä monet lajin huiput ovat ylpeitä epä-älyllisyydestään.
Työväen urheilijat
Esimerkiksi HJK:n tunnettu juniorivalmentaja Juha Valla on saanut kestää huokauksia ja säälitteleviä katseita kollegoiltaan hänen kuvatessaan pelikäsityksensä juontavan osittain kantilaisesta ajattelusta. Suomalainen pelikäsitys on yhä ainakin perinteissä paljon velkaa englantilaiselle luokka-ajattelulle, jossa jalkapallo on visusti työväen urheilulaji.
Jalkapallosta on yritetty viime aikoina tehdä salonkikelpoisempaa.
Ylen MM-kisoissa asiantuntijana käyttämä Juha Malinen on innostunut Financial Times -lehden Herbert Chapmanin teoriasta, jonka mukaan keskieurooppalainen pelikäsitys muodostui sotien välisenä aikana Wienin kahviloissa. Eurooppalaisten joukkueiden leimautuminen teollisuuspaikkakuntiin ja tuotantolaitoksiin on kuitenkin omiaan paljastamaan, että älykköjen pelikäsitykset ovat saaneet mukautua työväenluokan arvomaailmaan.
Diktatuuri ihanteena
Tämä älykköjen ja työväen epäpyhä yhteys näkyy nykyjalkapallossa, jossa viime vuosisadan alkuvaiheen totalitaristiset aatteet ovat taas suurta huutoa. Niin marxilaisuudesta kuin fasismista tutut mallit, joissa yksilöt alistetaan suuren johtajan, valmentajan työkaluiksi, ovat nyt muotia.
Vielä 1970-luvulla pelin lukeminen tarkoitti kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin, nyt termiä käytetään synonyyminä kyvylle noudattaa annettuja ohjeita. ”Erikoistilanteiden merkitys”, ”harjoiteltu kuvio”, ”roolitettu pelaaja” ovat kaikki keinoja puhua pelistä, jossa yksilön vapaus etsiä luovia ratkaisuja on minimoitu palvelemaan järjestelmää.
Soccer and Philosophy ei keskity niinkään peliin, vaan sen merkitykseen ajattelussa.
Jean Paul Sartrea lainaten ”jalkapalossa kaikki muuttuu monimutkaisemmaksi, koska pelissä on mukana toinenkin joukkue”. Lausahduksen voi nähdä vastaväitteenä moderniin mekanistiseen jalkapalloon, mutta se on ennen kaikkea lausuma modernista elämänmenosta.
Erilaiset tuomarit
Teoksen kohokohdaksi nousee Jonathan Crowen essee erotuomareista. Jalkapallossa erotuomari on kentällä ainoa, jolla on totaalinen vastuu kaikista tapahtumista. Tässä mielessä hän on lähellä jumalaa: hän ei ole erehtymätön, mutta säännöt määräävät, että erehtyessäänkin hän on oikeassa.
Tätä pelin erikoispiirrettä halutaan nyt vesittää.
Jos jalkapallo saa jääkiekon tapaan videotarkistuksia ja erilaisten vetoomusjärjestelmien valtaa lisätään, tuhotaan jalkapallosta paljon muutakin kuin tuomarin rooli. René Descartes puki modernin länsimaisen yksilön synnyn sanoiksi toteamalla: ”Ajattelen, siis ole..” Pillillä erotuomari todistaa olemassaolonsa. Siten pillin vallan ehdollistaminen on mitä suurimmassa määrin eksistentialistinen kysymys.
Modernissa, pelikirjaan paketoidussa mediakyllästetyssä jalkapalloilussa ajattelulle on vaarassa jäädä yhä vähemmän tilaa.
Samalla käsitys pelikentästä paikkana, jossa vallitsevat omat totuutensa, hämärtyy. Tämä kehitys alkoi 1980-luvulla, sinänsä hyvistä syistä, kuten rasismin vastustamisesta, mutta paineet tehdä pelistä yhteiskunnan peili johtanevat vääjäämättä siihen, että vuoden 2022 kisoissa joukkueilla on naiskiintiöt.
Tuolloin Liverpoolin valmentajan Bill Shanklyn legendaarinen lausahdus siitä, että ”jalkapallossa ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta, vaan sitä tärkeämmistä asioista”, ei enää pidä paikkaansa.

Soccer and Philosophy, toimittanut Ted Richards. Open Court, 2009. 408 sivua.