Koulumenestyksen selittäminen rikkailla ja akateemisen koulutuksen saaneilla vanhemmilla ei uuden tutkimuksen mukaan anna täysin oikeaa kuvaa.

EEVA HALTSONEN
KOULUILMAPIIRI. Monipuolisen koulutuksen ja kokemuksen kasvatus- ja opetusalalta hankkinut Kirsi-Marja Janhunen tutki väitöskirjaansa varten 15–16-vuotiaiden näkemyksiä kouluhyvinvoinnista. Sillä on syysuhde koulumenestykseen, koska positiivinen ja kannustava kouluilmapiiri säästää energiaa opintoihin ja auttaa parhaisiin suorituksiin.
Janhunen kävi läpi noin 500 oppilaiden ainetta kouluhyvinvoinnista. Niiden perusteella hän väittää, että vanhempien sosioekonomisen aseman eli koulutuksen ja varallisuuden vaikutus lasten koulupärjäämiseen ei ole ratkaiseva. 
Sen sijaan vanhempien antama aika on tärkeää: aito kiinnostus ja läsnäolo koulunkäynnin ja elämisen tukena.
Janhunen näkee kodin ja perheen nuoren lähiturvaverkkona, jonka turva tai turvattomuus heijastuu voimakkaasti koulunkäynnissä.
Lumipalloefekti
Koulujen väliset erot ovat suuria ja syitä löytyy: sijainti, koko, resurssit, tukipalvelut, opettajien ammattitaito ja sitoutuminen, mutta myös kuntapäättäjien koulumyönteisyys. Näkyy myös eräänlainen lumipalloefekti: innostuneet ja kehittämishenkiset opettajat hakeutuvat samoihin kouluihin ja koulujen välille syntyy eroja.
Kielteisiin ilmiöihin on olemassa lääke: ennalta ehkäisevä työ. Jos ongelmien uhka tiedostetaan sekä osataan ja uskalletaan tarttua kouluyhteisön kipupisteisiin ajoissa, ei tarvita välttämättä raskaita toimia jälkikäteen.
Teini-ikäisten kouluaineista ilmeni tarve auktoriteetteihin: ammattitaitoinen opettaja on vahva auktoriteetti, jolle annetaan tiukkuuskin anteeksi, jos hän on myös ymmärtävä ja mukava.
Ainekirjoituksista löytyi neljä oppilastyyppiä. Tulevaisuusorientoitunut oppilas (mallia: minusta tulee isona eläinlääkäri tai sähköinsinööri) menestyi koulussa parhaiten, koska hänellä oli kokonaisvaltainen näkemys.
Toinen tyyppi oli neutraali kouluun sopeutuja, joka suoritti oppivelvollisuuttaan, koska näki sen tärkeänä tulevaisuudelleen.
Kolmas ryhmä olivat aikaansa koulussa viettävät ”hengailijat”, joille kaverien tapaaminen oli koulun tärkein funktio ja neljäs ryhmä etsi koulusta korvaavia ihmissuhteita, koska koulun ulkopuolisessa elämässä oli suuria vaikeuksia.
Janhunen näki kouluaineista vastaavanlaiset piirteet kuin aikuiselämässä: pärjäämisen halun, osallistumisen tarpeen ja yksinäisyyden pelon. Hyväksyntä joukkoon on yläasteikäisille tärkeimpiä asioita elämässä. Oppilaat näkivät koulukiusaamisen ja syrjimisen heikentävän eniten yhteisöllisyyttä.
– Porukan ulkopuolelle joutuminen tarkoittaa koulussakin uhkaa joutua kiusatuksi, Janhunen sanoi.
Koulu on pienoisyhteiskunta.
Akavan valitseman ja Pohjolan lahjoittaman tutkimusstipendin tällä viikolla saanut Janhunen viimeistelee parhaillaan sosiaalipedagogiikan alan väitöstutkimusta Kouluhyvinvointi oppilaiden tulkitsemana, joka tarkastetaan Kuopion yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa.
Hän pyrkii löytämään kriittisiä kohtia, jotka edistävät tai heikentävät oppilaiden hyvinvointia koulussa. Kouluyhteisöjen käyttöön hän kehittelee oppilaiden hyvinvointia mittaavaa kartoitusmenetelmää.